sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ihmisen kuvia, haamukuvia, omakuvia: musta on valkoista

Nämä ovatkuvat ovat helmikuulta 2015, uuden kameran kanssa otettuja, tsekkaan liikekuvaa, objektiivina kalansilmä - pääni (egoni) ei siis ole pullistunut. Mutta halusin mustavalkoisen. Otan osan kuvista rakeisina mustavalkoina valmiina, ja osan seepiana, muut värikuvat tilanteen mukaan. Mukana tässä alkuperäinen, käsittelemätön kuva. Ihmisen kuvia, haamukuvia, omakuvia: musta on valkoista
originaali




sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mustavalkosia omakuvia, 1960-luku

nuttura ja kiiltävä tukka. Kohtaan 60-luvun, oliko silloin kaikki paremmin? Rintaliivit, liput, sotilaspassit paloivat, ja napalmi kylvi tietä kohti tulevaisuutta, no future. Mihin valo johdattaa, onko se Homerin hutiloima neonvihreä ydinjäte? Vaiko Film Noir leffan Kohtalokas tapaaminen ( Kiss Me Deadly, 1955) salaperäinen salkku joka sisältää outoa valoa, jota Tarantinokin jatkoi

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lisää valoa, lisää pimeyttä

omakuvia kera valonlähteen / -lähteiden ja pimeyden
kamera joka ei kuvaa, vaan katsoo, kaikilla hämähäkin silmillään

maanantai 5. tammikuuta 2015

Oriveden Opistolla leikimme Ghostbustersia

se oli 80-lukua. Nämä kuvat eilisen eiliseltä, kera klowni-käsinuken, joka aina hymyilee. Tässä kuvassa nukke on haamuna






Päättyi joulu vaikkei kenkään sois

miokä se soiva kenkä on, Maxwell Smartin kenkäpuhelinko joka ennakoi Nokian saappaita ja kännyköitä joita voi kohta viskoa kuten saappaita? Mutta asiaan, pah, humpuukia piti laittaa jo kirstuun odottamaan. " Mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän. Ei voi toivo pettää!! " Muumiot pakataan arkkuihin ja matka alkaa.. nythän vois pistää pystyyn Nick Cave -pitoiset Birthday Partyt ;)  Lapsuudesta muistaan vain optimismin piirrteyissä nallekarhuissa




Mustavalkoisia omakuvia: valo valo

kuvattu 1.1.2015



perjantai 2. tammikuuta 2015

Uusi vuodet, uudet kujeet, uudet kamerat

Ironian kukka. Nämä pmakuvat otin 01.01.2015. Taustalla valoverkko.. sama naama kesät talvet, ja barbied wire, pinkkiä piikkilankaa - feminististä vastarintaa ja -karvaa jo 15 vuotta!







tämä Barbiedwire-kuvani vuodelta 1999 tai 2003

Barbied Wire - Pinkkiä piikkilankaa 1999-2014